nousee se aurinko, onneks myös laskeekin

Herääppä väärällä jalalla... vitutukseen.. (hieman omaakin vikaa siinä... voisin potkasta itteeni...)
sekä vielä päivän edetessä.. vitutuksen määrä senkus nousee vaan... eikä tunnu laskevan yhtään... huokaus....
miks elämästä pitää tehä näin hankalaa? kun se vois olla helpompaakin...

miksi olo on kuin minut olis hylätty? ihmeellisen yksinäinen olo.. vaikka asuttais paikassa jossa tuttuja, se ei postaisi tätä yksinäisyyttä...
Se etten kuulu minnekkään, eikä minulla ole sen kummempaa arvoa... kyllä se hieman surettaa...

Paska päivä tää vaan on.. ja jaksamien aivan lopussa tälle päivälle... tekis mieli vaan itkeä ja maata paikoillaan sulkeutuneena maailmasta... pyöritellä ajatuksia, joille ei itse voi tehdä yhtään mitään...
yksi ratkaisu ehkä saattaisi olla, mutta... luulen että sekin jää vaan minun hyväks ideaks..

kaikki sanoo että mua käytetään vaan hyväks... mä en vielä sille suunnalle kallistunut, mutta jotain vikaa tässä hommassa on nyt ja pahasti.. miksi ite tekee mitään, sanat mitkä kuulen alkaa tuntua kaukaiselle... ne menettää merkitystään, kun mitään ei silti näytä että asia on juuri näin...

tämä lienee jälleen yksi niistä miljoonista illoista jolloin pieni masentunut ihminen itkee itsensä uneen, sulkeutuu kaikelta ja antaa vain hiljaisten kyynelten vieriä pitkin poskia, kunnes uni vie mennessään.. jälleen apeaan aamuun.. :(



Se että ihmisen sydän on säretty kunnolla, sitä ei hetkessä todellakaan paranneta.. se vie aikaa, se kerää luottamusta ympäriltään... mutta mistä? kun sellaista ei ole?

ja joo.. tänään on vaan todella huono päivä..ei tässä voi odottaa muuta kun tämän päivän päättymistä...