Paskaa sataa niskaan ja puukosta tulee selkään, mutta minut on tehty pysymään vahvana, kun marmoripatsas.
En näytä heikkouttani ulospäin, vaan kätken sen. Lujitan sydämeni hetkeksi sille asialle ja otan kaikki iskut ja viillot vastaan. En ole heikko, en saa olla, olen vahva ja pysyn lujana.
En anna sen paskan täyttää päätäni, enkä sortaa minua vaikka se sattuukin, väheksyn sitä kipua, siirrän sen kivun mielestäni pois. Pysyn lujana. Otan vastaan lisää iskuja, koko selkäni on niitä jo täynnä... niitä puukonviiltoja, sitä ivaa ja pilkkaa, joka loukkaa myös jo lähimmäistäni, perhettäni... Otan senkin vastaan, nielen myrkyn ja käännän lyödyt kasvoni uudelleen, ottamaan vastaan kaikki iskut jotka siihen tulee kohdistumaan. Pysyn lujana....
Kolmas henkilö haluaisi rikkoa sen marmorin.. pistää sen palasiksi ja heittää tuhkana mereen... Ah, miten hienoa olisikaan nähdä sen tuhkan katoavan merenpohjalle ikuisesti... kuinka ihanaa ja helppoa elämä varmasti hänen mielestään voisi ollakkaan sen jälkeen.. mutta.. hän on väärässä.. täysin väärässä, sillä se lisäisi Hänen tuskaansa.. Hän ei ehkä olisikaan onnellinen.. ainakaan täysin.. Hänen elämästään puuttuisi se joku, jokin... Se pieni valkea marmoripatsas jonka selkä on täynnä veitsiä ja kasvot ovat lyödyt, mutta silti yhenä palasina.
KUINKA MONI IHMINEN KESTÄÄ SEN KARUN TOTUUDEN... TODELLA?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.