kaikki, jos otsikkoon saisi itse vastata... Minä itse olen itsessäni ja tässä kaikessa vikana, olen erilainen kuin muut, ajatukseni eivät ole sellaisia kun pitäisi, ent oimi niinkun muut minun haluavan toimia, en sano mitä muut haluavat kuulla, en näytä kauniille, puhun vasten kasvoja totuuden, teen kuten muiden mielestä on väärin tehdä ja väärä tapa toimia on minulle se oikea...
Tänään ollut erityisen rankka päivä tosissaan.. on edelleenkin...
HUomenna vien tytöt isälleen viikoksi.. mutta miksi koko viikkoni tuntuuTälläinen on minun elämäni. KOitan nähdä sen valon siellä pimeässä putkessa, mutta MIKSI EN NÄE SITÄ?! on niin hurjan petetty olo. hylätty ja yksinäinen. Ei taida pitää paikkaansa sanonta että "paistaa se aurinko risukasaankin" sillä mitä väliä minulla on? kenelle olen se "arvokas", "rakas", "tärkeä", minulla on kyllä ystäviä, mutta jotenkin tulee sanottua "tänne kuuluu sitä samaa, eli ihan hyvää, mitäs sulle?" Miksi en kerro totuutta? En itsekkään osaa sitä sanoa... Muidenkaan elämä ei ole helppoa...
mutta.. eniten askarruttaa...miksi minun mielipiteillä ja unteilla ei ole väliä? Miksi minun tulevaisuuen "näkymä" ei merkitse mitään, miksi minun toiveet on syytä lytätä, jotta muut saisi mitä haluaa? niinkö?
Miksi minun luottamukseni saa aina rikkoa ja pettää? MIksi itse en ole sellainen joka tohtisi edes tehdä kenellekkään niin ilkeästi? vaikka joku ansaitsisikin sellaisen.. samanlaisen kohtalon.. Miksi kaikki mitä minä olen jonkun hyväksi tehnyt, sitä vähätellään, eikä anneta mitään arvoa, vaan heitetään hukkaan, kuten roska?
Ja joku uskaltaa tulla minulle sanomaan "unohda se", "älä tee niin", "miksi olet niin hyvä uskoinen?"
HELPPOA se on sieltä huutaa.. mutta itse vain pyrin pitämään elämästäni kiinni, ja siitä mitä elämääni kuuluu ja mitä se sisältää... muuta ei minulla ole.¨
Tiedän että selkäni takana nauretaan, puhutaan pahaa, ilkutaan ja irvaillaan joka aisalla, vääristellään, syytellään, ja sellaista... en anna sen pilata elämääni. Nostan pääni pystyyn ja kävelen päivästä päivään, piittaamatta siitä miten pelkkä olemassa oloni ärsyttää muita ihmisiä. Minun ei tarvitse olla rakastettu, arvokas, kaunis, laiha, lihava, muutenkaan hyvännäköinen.. ei olla hienoissa vaatteissa, ei käyttää meikkiä, ei edes harjata tukkaani, olen vain oma itseni, eikä sitä muuta kukaan, eikä mikään. On silti hyvä että itse tiedän ja tunnistan sen totuuden. Sitä ei tiedä kukaan muu kuin minä itse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.