VIELÄ hengissä!!

Jeess.. paniikkikohtauksesta ja max. 2h yöunista selvitty ihan mallikkaasti :D
Aamu 7 bussiin hypätty ja huristeltu/kävelty koululle.. ihan jees soveltuvuuskoe.. mut enhän minä musitanu allekkain kerto ja jakolaskuja ;D hehhe... psykologi oli valko tukkanen kuiva luumu... mies joka ei paljon puhunu, yselly, katellu papereista juuri mitään. tuli outo olo kun siellä oli ja se tokas vaan lopuks että katotaan miten matikan tulokset on menny.. toivottavasti niistä ei nyt jää että siks ei kouluun pääse :D hehhe

Tytöt isällään viikon ja minä mätänen täällä yksin.. kuinkas muutenkaan..
Tuntuu vaan hieman turhauttavalle että ei tiiä mitä tapahtuu...miljoona kysymystä jotka soi päässä ilman vastausta ja se ahistaa todella... Ite kun olen ihminen joka tietää kaiken etukäteen että on ns. "pohja" jota elää.. eikä vain huolettomana päivä kerrallaan.. :(

Mut kaikki on jotenkin nurinkurisen olosta... itellä huono fiilis ja murheita muuteskin.. paniikkikohtauksen jälkeen on hieman pelokas olo kieltämättä joka lisää tätä hemmetin epävarmuutta kaikkeen.. mä en halua kokea sitä kamalaa oloa enää uudelleen!!

Mutta tuntuu että omilla haaveilla ja toiveilla ei ole väliä, ei merkitystä. Kaikki muut menee edelle, eikä kukaan edes kysy mitä mieltä olen tai mitä MINÄ haluan..

Omalla voinnilla ei ole väliä, kukaan ei edes vaivaudu kysymään "hei, mites SINÄ voit?" koska sillähän ei ole mitään merkitystä.. kaikkien muiden ihmisten murheiden rinnalla... vastaushan olisi että "no ihan hemmetin huonosti.. todella"

Sekä juuri sillon kun itse on rikki.. aivan hajalla henkisesti ja kaipaa todella sitä tukea niin silloin sitä vähiten saa, silloin on mentävä yksin itkien nukkumaan ja kärsittävä siitä koko seuraavakin päivä.
Muiden murheet, tarpeet, surut ja huolet, menot, olemiset,.. kaikki menee sen edelle että ite voi todella huonosti..

Ja miksi voin niin huonosti.. koska en ole edes siitäkään ihan varma... Kaikki tuntuu vaan niin hankalalle ja ilman "pohjaa" tässä elämässä ahistaa elää...

Se että ei kiinnosta olla edes ystävien kanssa. Mielummin käperryn ja suljen itteni kuoreen ja sanon vaan että "kaikki on hyvin, ei minua mikään vaivaa" vaikka päässä huutaa sisäinen Antero että "en voi ollenkaan hyvin, tarvitsen lähelle nyt jonkun" :(
Mutta silläkään ei ole kellekkään väliä.. Parhaat kaverit asuu kaukana ja niillä omat huolet ja murheet, enkä halua niitä sotkea tähän..
Ja se etten vaan osaa rehellisesti sanoa ääneen että voin todella huonosti nyt..

Kai sinne taivaaseen olisi vain ryömittävä helvetin tulien läpi...