huokauksia ja vaikeita valontoja..

no nyt ollaan sitten tultukkin tähän... vauva... toinen haluaa ehdottomasti.. toinen ei missään nimessä..
mitä tehdä.. hommata uusi mies joka hyväksyy jo ennestään olevat lapset ja haluaisi vielä yhteisenkin?? ei kiitos kumminkaan..
Pitää edellinen, jota niin paljon rakastaa... muttei voisi koskaan saada sitä mitä niin kovin kaipaa vielä.. syvä huokaus... :(
Mun tuuria juurikin että unelmat menee pieleen... Päätinpä kummin vain, menetän toisen unelman.. ja ne kummatkin on mulle todella tärkeitä.. en haluaisi luopua kummastakaan, vaan saada molemmat...
Jos haluan lapset, meidän yhteinen polku loppuu siihen... Mutta jos haluankin vauvan (tämänhän hoitaisin ihan vain keinohedelmöityksellä..) Saisin vauvan ehkäpä... ilman isää kasvattaisin kahden sisaren kanssa... Eläisin loppuelämäni kolmen lapsen kanssa.. onnellisenako?
Mutta... jos valitsen miehen..jota niin rakastan... mitä silloin..pystynkö elämään onnellisena?...
Voinko elää ilman toista unelmaani... En kummiskaan halua sen unelmani tulevan meidän välille kuiluna.. joka väistämättäkin tulee... olen niin hartaan kovasti kaivannut vielä sitä pikkuruista ihmettä.. ja jotenkin silti väkisinkin ajattelen että jos otan miehen.. ja hänen lapsensa... ja meidän perhe... kaksine lapsineen... ollaan edelleenkin ME ja TE.... ei yhdessä ME.. ja MEIDÄN PERHE... vaan kaks eri osaa... ilman yhdistävää tekijää... lapsi on se yhdistävä.. joka sitoo kummatkin tiukempaan..
Mä silti pelkään suuresti tämän suhteen päättymistä..
Suhde nyt paussella niin kauan että saan tämän vauva jutun nyt hoidettua.. mitä oikein haluan..
Silti tämäkin valinta satuttaa pysyvästi..
Mä en tiiä voiko elää ilman kumpaakin.. tai ilman kumpaakaan... musta tuntuu ettei mun elämä ole muutenkaan kovin elämisen arvoinen... ensin meidän perheen rikkoutuminen.. sitten meidän heppa menetys.. samalla sekin koko perheen harrastus... ja sitten vielä tämäkin?? Mikä ihme minua vaivaa... ilmeisestikkin haluan vain liikaa... En halua miehen sanoja jyrätä ja pakottaakkaan tätä haluamaan yhteistä lasta! Ei niin saa vain tehdä, se ei ole oikein...
Ehkä annan tytöt isälleen ja jäänkin elämään ihan yksikseni... ilman ketään... En siinä tapauksessa edes halua elämääni ketään... ja tunnen itteni liian hyvin... jos ero tulee tästäkin suhteesta niin todennäköisesti haluan kokonaan erota.. kai vain suojellakseni itseäni siltä kaikelta tuskalta minkä se aiheuttaisi...

Enkä tätäkään voi ikuisuutta miettiä... valinta olisi tehtävä... millanen hyvänsä.. mut en voi saada mitä haluan ja toivon... ehken siis ota kumpaakaan...... en miestä, enkä lasta... elän yksin ja sulkeudun lopullisesti ilman ketään.. kukaan ei silloin pääse satuttamaan, enkä menetä enää koskaan mitään..