Minä itse..

Minä.. siinä onkin ihan enemmän kun kirjastollinen kirjoja kerrottavaksi, jos alkaisin elämänkertaani kirjoittamaan.. huh.. pelkkä ajatus kauhistuttaa!
Mutta kerron nyt hieman alkuun... Eli.. Synnyin Kuopiossa, elin isosiskopuoleni, biologisen äitini ja isäpuoleni kanssa...
Olin pikkuruista alle 5-vuotias kun minut siskoni kanssa siirrettiin ihanaan sijaisperheeseen asumaan, heillä itsellään oli ennestään kolme paljon vanhempaa lasta, yksi jopa muuttanut kotoa jo pois. Ja siihen aikaan siellä kävi useista perheistä viikonloppu lapsiakin, he toimivat tukiperheinä kaikille. Vuoden sisällä jäimme siskoni kanssa sinne asumaan, isäpuoleni ja äiti eivät kyenneet meitä hoitamaan edes päivää. Isäpuoli oli aina töissä ja äiti sairaalassa.
Jäimme siis tuonne sijaisperheeseen asumaan, ja opettelimme siellä elämään normaalia elämää..
Sieltä saimme sen "isän ja äidin" (sekä isommat sisarukset tuli "kaupanpäälle") jotka olisi pitänyt olla meilläkin aina.
Koko elämä alkoi uudessa perheessä aivan alusta.. Siskon kanssa oltiin perheväkivallan uhreja, ja sekin väkivalta kohdistui meihin..
Kävin päiväkerhoa, aloitin eskarin, sitten koulun.. ainut hankala oli että olin kamalan sulkeutunut.. olihan toki ystävi, muttei todellista ystävää..
Eräs luokan saman luokan poika kiusas mua tunneilla, pitsin vastaan ja käskin lopettaa sen saksilla tökkimisen... Opettaja soitti sitten useana iltana sijaisperheen äidille että häiriköin tunneilla, enkä keskity opiskeluun.
Samoin sain kuulla useaan otteeseen ivailua ettei minulla ole vanhempia.. Onhan ne.. edelleenkin elossa, muttei koskaan elämässäni läsnä.
Kolmosluokalla suurinpiirtein tutustuin biologiseen isääni... en ollut koskaan edes kuvitellut että isäpuoleni ei olisikaan oikea isäni! Miksei kukaan huomannut että olen perheen, ehkä jopa lähisuvun ainut tummatukkainen ja ruskeasilmäinen!!!
No... biologisen isäni puolelta sain kuulla kolmesta veljestänikin... tai no.. velipuolesta.. yksi muutamia kuukausia vanhempi (-90) sekä kaksi muutamia vuosia nuorempaa.. Tutustuin isäni perheeseen hieman. Kävin muutamasti vuodessa oikean isäni luona, näin paristi kuukaudessa äitiäni ja isäpuolta... Elämä alkoi käydä melko monimutkaiseksi... 12-vuotiaana sitten isäni vei oikeuteen että saisin muuttaa hänen luokseen... en tiennyt mitä tehdä.. minun ei oltu sitä ennen annettu tutustua kunnolla isääni, eivätkä sijaisvanhempani pitäneet isästäni, koska isäni on ulkomaalainen... mitä tein... kieltäydyin, sanoin tuomarille sen henkiläkohtaisesti, sillä olin 12 ja ääntäni kuultiin...siitä alkoi elämäni huonoimmat valinnat... ja isoimmat virheet....